Viittä vaille valmista

Syksyn opetusharjoittelu alkaa olla paria tuntia vaille paketissa. Aika uskomattomalta tuntuu vaikka puolet on vielä edessä. Tai enää puolet edessä.

Koulumaailmaan tutustuminen on ollut mielenkiintoista, eläväistä, äänekästä, rankkaa mutta myös innostavaa. Harjoittelun aikana olen pysynyt erittäin hyvin hereillä ja mukana mitä milloinkin on tehty tai suunniteltu. Tänä aikana ovat sekoittuneet niin yhteistyö, vuorovaikutteisuus kuin itsenäinen työskentely arvioineen ja reflektioineenkin.

Kuva

Olemme myös järjestäneet erilaisia pieniä tapahtumia, projekteja ja niitä tehdään myös keväällä. Saamme myös aivan itse ideoida ja suunnitella luovasti miten ranskan kieltä valittaisiin nykyistä enemmän. Usein opetuksen järjestäminen on kiinni vain muutamasta, parista oppilaasta, joskus useammastakin, mutta varsinkin silloin kun kyse on pienestä määrästä siihen voisi yrittää vaikuttaa. Tämä koskee enemmän muita kouluja kuin tätä harjoittelukouluani, jossa on monta ranskan kielen ryhmää, joista useimmissa on vajaa 15 oppilasta, mutta löytyy myös ryhmiä joissa on lähes puolet enemmän oppilaita, melkein 30 henkilöä. Olen opettanut vain näitä pienempiä ryhmiä tähän mennessä ja on ollut mukavaa kun oppii vihdoin ja viimein oppilaiden nimet ja voi kutsua oppilaita nimeltä ja nähdä pienen vilauksen siitä millaisia nämä lapset ja nuoret ovat kouluympäristössä.

Kuva

Tästä vuodesta jää paljon muistoja. Toisten harjoittelukavereiden kanssa tämä vuosi tulee olemaan mitä todennäköisimmin se meidän yhteinen juttu, mistä voidaan puhua vielä vuosienkin päästä. Toivon yhteydenpidon säilymistä koska  varsinkin siinä vaiheessa kun me levitämme siipemme (tai opettajan viittamme) ja teemme tätä työtä nuorina opettajina on toisten vastaavassa tilanteessa olevien kanssa keskustelu ja toistemme tukeminen erittäin tärkeää. Jostain luin, että aloittelevat opettajat ovat usein hyvin yksin työympäristössään ja tarvittavaa ohjausta tai tukea on liian vähän saatavilla. Otan kaiken irti tästä vuodesta ja teen parhaani oppiakseni.

Koiramaisin terveisin,

Maya

1. kuva

2.kuva

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s