Salaisuuksia ja valheita

Tällä kertaa kyse ei ole tv-sarjasta vaan elokuvasta. Kirjastossa käydessäni lainasin Salaisuuksia ja valheita (Secrets and lies, 1996) elokuvan, mutta epäilin etten pitäisi siitä vaikka se takakannen perusteella vaikutti mielenkiintoiselta. Lisäksi olen viime aikoina katsonut useampia huonoja elokuvia enkä aikonut tästä elokuvasta edes mainita täällä. Elokuva kesi myös yli kaksi tuntia, mikä on yleensä aivan liian pitkä aika minulle katsoa mitään. Tarina kertoo adoptiovanhempansa menettäneen naisen biologisen äidin etsinnästä. Elokuvassa keskitytään myös biologisen äidin, hänen tyttärensä, äidin veljen ja veljen vaimon elämään. Aloitin kuitenkin katsomisen päättäen katsoa vain ensimmäiset kymmenen minuuttia, pitää ruokapaussin ja katsoa vielä vähän lisää kunnes menetän mielenkiintoni.

Huomasin elokuvasta kuluneen ainakin puoli tuntia ennen kuin edes muistin mitä olin päättänyt katsomisesta. Siinä kohtaa mietin, että vielä viisi minuuttia, seuraava kohtaus ja sitten käyn keittiössä. Elokuva vei mukanaan ja pitkästä aikaa unohdin mitä piti tehdä ja halusin todella katsoa tämän elokuvan. Tarinassa pidin siitä, että tapahtumia tai aikaisempia asioita ei alleviivattu tai toistettu liikaa vaan ne selvisivät ajan myötä, henkilöitä oli tarpeeksi monta kiinnostavaa, mutta ei liikaa jolloin yleensä henkilöt, tapahtumat ja taustat saattavat mennä sekaisin ainakin allekirjoittaneella. Mikään varsinainen hyvän mielen elokuva tämä ei ole, vaikka mielestäni siinä näkyy myös elämän jatkuvuus ja toivo, mutta näyttelijät ja tarina olivat todella hyviä ja koskettavia. Kannessa elokuvaa oli luonnehdittu (muistaakseni) lämminhenkiseksi ja elämänmakuiseksi ja kerrankin se piti paikkansa.

kuva

Viikonlopun tunnelmista palaileva,

Maya