3.opiskeluvuosi

Kolmas opiskeluvuosi oli erilainen ja juuri sitä mitä siinä kohtaa tarvitsin nimittäin vaihtelua ja mahdollisuus puhua ranskaa päivittäin. Toisen vuoden keväällä hain vaihtoon Ranskaan ja kevään loppupuolella sain tietää päässeni ensimmäiseen hakukohteeseeni. Rehellisesti sanottuna en ollut edes ajatellut, että hakupapereihin pitää valita mieluiten kolme yliopistoa koska olin vuosia sitten käynyt tässä kyseisessä kaupungissa ja päättänyt jo silloin, että jos jonain päivänä opiskelen ranskaa yliopistolla ja sieltä on mahdollisuus lähteä vaihtoon niin silloin tulen tänne takaisin. Onneksi pääsin opiskelemaan koska muuten välistä olisi jäänyt yksi kokonainen vuosi Ranskassa ja monta matkaa tekemättä.

kuva

Asuin opiskelija-asuntolassa jossa huoneeni oli n.9 neliön kokoinen, keittiö ja pesutilat olivat käytävällä. Huoneeni oli kaikista alkeellisin, mutta toisaalta myös kaikista edullisin. Asuntolassa asuessa oli mukavaa kun kaverit asuivat viereisestä huoneesta noin kymmenen minuutin matkan päässä. Ja luonnollisesti yliopistokin oli todella lähellä.

Keväällä ennen lähtöä olin tehnyt alustavan opintosuunnitelman, jota onnistuin noudattamaan yllättävän hyvin ottaen huomioon, että olin suunnitellut sen vuoden tai kahden takaisiin tietoihin kursseista. Vuoden aikana halusin edistää pääaineopintojani eli ranskan kieltä mahdollisimman paljon, joten sen mukaan olin myös kurssit valinnut ja tämä suunnitelma toteutuikin erittäin hyvin. Kävin kursseilla muiden paikallisten kanssa eli en osallistunut erikseen vaihtareille tarkoitetuille kursseille yhtä kurssia lukuunottamatta. Opetus oli pitkältä opettajan luennointia eikä hän välttämättä kirjoittanut sanaakaan ylös tai jakanut tai näyttänyt muutakaan materiaalia. Totuin tähän ajan kuluessa ja opin kirjoittamaan muistiinpanot lyhyentäen sanoja ja lauseita ja muutenkin tiivistäen.

Ehdottomasti parhainta vaihtarivuodessani oli luonnollisesti jo Ranskassa oleminen ja eläminen, mutta lisäksi kaikki upeat matkat niin lähelle kuin kauemmaksi. Nyt jälkeenpäin Suomeen palanneena tuntuu uskomattomalta, että Ranskassa on mahdollista vain ottaa juna tai bussi tai miksei lentokone ja pian on jo naapurimaassa tai muuten uudella seudulla.

Bienvenue en France!

 

kuva

Ranskan aikoja muistellen,

Maya