Kielen oppimisen tavoitteet ja oppimisen ilo

Saran kirjoittama kommentti edelliseen kirjoitukseen tavoitteista aiheutti sellaisen pohdinnan tässä kielen opiskelijassa, että jatkan vastaamista omassa postauksessa. Kyse oli siis tavoitteiden asettamisesta kielen oppimisessa ja erityisesti suullisen kielitaidon kohdalla koska sitä on haastavampaa mitata.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ollessani Ranskassa ensin suoraan lukiosta ja sitten myöhemmin uudelleen opiskelijana hoidin päivittäiset asiat ranskaksi, jopa silloin kuin myyjä tai vastaava itse vaihtoi englanniksi. Lisäksi muiden ulkomaalaisten kanssa puhuin pääsääntöisesti ranskaa aiheesta kuin aiheesta niin paljon kuin sillä hetkellä pystyin vaikka olisimme opiskelleet kieltä eri ajan. Tämä voi aluksi tuntua hassulta ja vaatia paljon töitä ettei turhaudu heti, mutta mielestäni kannattaa ehdottomasti. Kärsivällisyyttä, sanakirjan selailua ja välillä vähän ehkä hölmöjäkin tilanteita on takana, mutta varmasti kehitti kielitaitoa.

Muistan, kuinka alussa natiivien seurassa he ihmettelivät ja kummastelivatkin miksi en ota osaa nopeana käytävään keskusteluun, käytännössä vielä puhumalla toisen päälle mikä suomalaisena oli vierasta. Jossain vaiheessa vähitellen rohkaistuin ja kielitaito kehittyi harjoitellessa ja sainkin kielikurssin lopussa palautetta, että nyt puhun jo niin sujuvasti ettei minua saa hiljaiseksi ollenkaan ja että ero on huima alkuun nähden. Se kuulosti jo hyvältä. Puhumalla paljon päivittäin sain myös yleensä palautetta oikeakielisyydestä ja esimerkiksi siitä, mitä sanaa on luonnollisinta käyttää missäkin yhteydessä.

Neljäntenä opiskeluvuotena kun kärsin jonkinlaisesta yliopisto-opiskelu kriisistä, keksin yhden toimivan keinon mitä voin suositella, jos vain aikatauluun mahtuu eli keskustelukurssille osallistuminen. Kurssi voi olla ulkopuolisen tahon järjestämä kuten yliopiston tai muun vastaavan, mutta ainakin Ranskassa tällaisia iltamia järjestetään myös kahviloissa esimerkiksi kerran viikossa.

Tai sitten sellaisen voi perustaa vaikka itse omalla porukalla. Tarkoituksena on kerääntyä puhumaan arkipäiväisistä asioista tai jostakin tietystä aiheesta, milloin mistäkin. Uskon, että kurssin tai kokoontumisen voi järjestää pienellä vaivalla itsekin vaikka ei olisikaan opettajaa tai kurssin vetäjää, kunhan on kiinnostuneita puhujia.

kuva

Itse kävin neljäntenä vuonna yliopistolla ylimääräisen valinnaisen keskustelukurssin, sille osallistuminen oli kuin terapiaa. Kurssilla keskusteltiin pareittain tai pienryhmissä ensin sovitusta aiheesta ja sitten koko ryhmän kanssa. Olen aikaisemmin osallistunut vastaavanlaiselle kurssille ennen yliopisto-opintoja ja se oli myös erittäin mielenkiintoinen ja hyvä kokemus. Lisäksi näillä kursseilla niitä motivoituneita ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä vasta tapaakin, tai tässä tapauksessa kielestä ja kulttuurista kiinnostuneita. Neljäntenä vuonna puhuin harjoitusryhmissä toki ranskaa, mutta käyttämäni ranskan kieli oli niin tieteellisesti painottunutta ettei sitä alkuperäistä iloa, jota koin aloittaessani ranskan kielen, ollut enää helppo tavoittaa, joten yritin asettua siihen tilanteeseen ja tämä ratkaisu toimi.

Lisäyksenä kommenttiin sanavaraston kartuttamisesta, tiedän ainakin omalla kohdallani olevan puutteita kuuntelemisessa ja puhumisessa. Mielelläni kirjoittaisin myös enemmän ranskaksi muista kuin opiskeluun liittyvistä asioista, tarkoitan vapaata kirjoittamista, kirjeitä tai muuta vastaavaa, mutta sellainen on jäänyt surullisen vähälle. Samoin voisin kuunnella enemmän ranskan kielisiä radio-ohjelmia, äänikirjoja tai katsoa tv-ohjelmia, jotta sanavarasto päivittyisi. Kaikkein tärkeintä on tietenkin puhuminen ja tähän liittyen aion tulevaisuudessa ottaa projektiksi sen lisäämisen, pitää vain vielä löytää sopivia ihmisiä.

Jutellen,

Maya

P.S. Linkit sivulla osoitteet ja nimet ovat päivitetty, joten niistä näkee minne tie vie ja vuoden kirjalista on aloitettu ensimmäisellä kirjalla.